Mutta maailma on niin esittävä
että nuo vuodenajat
ovat tuttavat.
Tässä he istuvat samassa pöydässä.
Meitä on viisi, yksi joka ei asetu
kenenkään kumppaniksi
vaikka istuu tässä nyt kevättä
vastapäätä.
Siitä on syksy
kun he istuivat kahden,
he olivat toisia silloin
ja nyt hän on vieras.
He kattoivat pöydän
ja siinä on kaikenlaista:
lammasta, ruusukaaleja, marjoja
vaikka on talvi ja sataa lunta.
Ja hän ojentaa viisi sormeaan,
nostaa lasin ja juo:
tämä on hyvää viiniä, kuule
tämä maistuu mullalta
tässä on kevään ensimmäisten
aamujen maku.
- Mirkka Rekola -
Tämän runon haluaisin kuulla (toimittanut Satu Koskimies, Tammi 2014)