Mitä äidille lahjaksi äitienpäivänä, jos lahjatapa perheessä on? Muistan aina miten lähdin äitienpäiväaamuina poimimaan ensimmäiset sinivuokot ja tietysti olin leiponut kakun. Joskus jotain käsityöyritelmääkin. Jo monta vuotta kirja ja hortensia, joskus lahjakortti. Hyvin usein olemme viettäneet äitienpäivää Luvialla ja käyneet Merimestassa syömässä. Nyt korona teki sen, että äiti ei halunnut ensimmäistä kertaa ulos syömään. Koska minullakin on maanantaina tärkeä meno jo varhain, sovimme, että nyt jätämme väliin. Postitin äidille kirjan kauniilla kortilla. Voisin listata teille muutaman kirjan, mutta äitejä on niin moneen lähtöön ja kirjamakuja yhtä paljon, mutta näistä ehkä joku käy tai sitten ei:
Anna-Stina Nykänen Yksin kotona kertoo koronajan erityisolosuhteista kirjoittajan osuvaan ja humoristiseenkin tyyliin.Pirkko Soinisen Valosta rakentuvat huoneet Ullan kuvalla ja luvalla Kölnistä. Teimme vaihtarit ja hän sai sidotun Soinisen uutuuden.
Elizabeth Stroutin Pikkukaupungin tyttö, joka on todella hyvä!
Vaikuttava esikoisromaani Koko Hubaralta Bechi, joka kertoo äideistä ja tyttäristä.
Paula Ritanen-Närhiltä Unelmia puutarhasta. Huikea puutarhakirja, jossa puutarhoja moneen makuun.
Pirjo Rissanen Äitienpäivä
Annamari Marttinen Häiriömerkintä
Venla Hiidensalo Suruttomat
Nicci Frenchi Keskiviikkoa odottaessa
Koska isätkin aina saavat Harry Potter -kakun, myös äideille♥ Mestariteos on Sari Kalliomäen.
Ilman muuta hyvä ruoka kotona tai äidin suosikkiravintolassa.
Villasukkia♥ En tunne yhtäkään naisihmistä, joka ei haluaisi villasukkia.
Magnolia 'Black Tulip', jonka vyöhyke on I, mutta magnolia -ryhmässä ollaan hulluja ja intohimoisia eli tätä voi yrittää missä vain. Kuvakaappaus Mustilan sivulta.
Jotain kivaa Wrendalesta. Vaikka rakastuneet pöllöt mukeja tai
suloisia kirjanmerkkejä!
Hortensia lienee maailman sisustuksellisen kukka ja monen mieleen, joten ei mene pieleen, jos sellaisen äidille antaa. Tämän veimme kerran äidille ja lokakuulla se oli ulkopöydällä aivan tummanpunaisena♥
Leena Lumi