Lapsi on eksoottinen kukka, joka kasvaa heidän välillään pimeydessä. Kevät saapuu uutta toiveikkuutta mukanaan ja täyttää hiljaiset huoneet oudolla valollaan. Isä ja tyttö kumartuvat katsomaan lasta ja etsivät omia piirteitään sen ryppyisistä kasvoista, heidän mielensä on tulvillaan puhdasta valkoista kauhua. jonka vain rakkaus tuo muassaan.
Stina Jacksonin toinen trilleri Erämaa (Ödesmark, Otava 2020, suomennos Jaana Nikula) vie meidät Ruotsin Lapin kuihtuvaan kylään, jossa ihmiset yrittävät kukin pärjätä alle kahdenkymmenen perheen yhteisössä. Kaikki tuntevat jokaisen jo lapsesta ja isovanhemmat tiedetään. Mikä asia ihmiseen liitetään siinä se on ja pysyy. He näkevät ympärillään tyhjillään olevat talorötisköt ja tekevät kaikkensa ettei heille vain kävisi samoin. Jollakin tavoin karhea, raaka, köyhä ympäristö kuitenkin hengittää heidän hengitystään, jossa pimeä on aina vahvempi kuin valo, pahuus runsaampi kuin hyvyys.
Ödesmarkin kylän vauraimpana pidetään Vidar Björnlundia, joka oli pilkkahintaan hankkinut köyhtyviltä ja kohta pois muuttavilta heidän metsänsä ja usein myös talonsa. Hänellä tiedettiin olevan kotonaan komeron lattiaan kiinni pultattu kassakaappi ja sen sisällön arvoa arvailtiin. Paljon Vidar sai, mutta vaimonsa menetti pimeydelle. Sieltäkö lie perua hänen oma kyvyttömyytensä nähdä valoa, nähdä ja tehdä hyvää. Tyttärestään Livistä hän piti kiinni, eikä päästänyt tätä tekemään vakavampaa suhdetta kenenkään kanssa. Tytär teki epätoivoisia pakomatkoja eri miesten kyyteihin liftaten, mutta aina Vidar nouti takaisin. Liv tuli raskaaksi ja sai pojan Simonin. Isästä ei tietoa, ilmoitti hän.
Jacksonin Erämaa on rouhean persoonallinen teos. Kauneinta lie suo ja pari hyvää ihmistä. Siinä se. Jackson tuo esiin ihmisen kavaluuden siinä missä myös ihmisen tarpeen yltää takaisin hyvään. Kohtaamme niin uhrit kuin valoon pyrkijät. Vidarin opetus tyttärelleen oli kaikkien pyrkimys pahaan ja pettämiseen. Liv tiesi, että hänen olisi pitänyt lähteä ennen kuin isän vaikutus ulottuisi kasvavaan Simoniin vaan lähtö siirtyi ja siirtyi isän uhkailujen alla. Livillä on omat salaisuutensa, mutta niitä suojasi metsien pimeys.
Jos hän näki häivähdyksenkin pimeyttä muissa, hän otti heti etäisyyttä, sillä omissa vaikeuksissa oli kylliksi kestämistä.
Joskus hän oli näkevinään Vidarin liekeissä, hän Liv, joka oli näöltään kuin pimeyden viemä äitinsä...
*****
Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Mai/Kirjasähkökäyrä
*****