Minulle ihmisen kuva on hänen kirjahyllynsä sekä puutarhansa! Toiselle kaunein näky on säntillinen puutarha ja vihreä nurmikko eli järjestystä olla pitää, toinen kaipaa cottage gardenia, jossa kukat saavat olla kaikki vähän kuin sormustinkukkia ja valita paikkansa ja niitä on niin tiheästi, että rikkaruohoa ei mahdu väleihin. Ja sitten on vielä luontopiha, jossa osa on omistettu villieläimille ja sellaisella pihalla kasvaa jossain haapaa, joka on eliöstölle tärkein puu. Haapa sotkee, joten tarvitsee jonkun nurkan tai isohkon pihan, mutta haavikon musiikki ja unelma siellä asuvista liito-oravista saa näkemään puutarhaunelmia. Saman tekevät köynnökset, jotka tuovat puutarhaan viehkeää romanttisuutta. Yli kolmekymmentä vuotta puutarhaa ja lehtoa Päijänteen saarella on ollut niin kiehtova polku omiin salaisen puutarhan sokkeloihin, kuin kasvava kiinnostus muiden puutarhoihin. Yksi on varma: Puutarha ei ole ikinä valmis ja siinä sen viehätys piileekin. Vain taivas on kattona kun rakennamme unelmaamme. Jokaisen unelma on hänen omansa ja se kaunein maailmassa!
Paula Ritanen-Närhin Unelmia puutarhasta Suunnittele ja toteuta (Docendo 2020) vie meidät vierailulle monenlaisiin erilaisiin puutarhoihin. Kaikkiin emme tässä ehdi joten menemme sillä, että haluan näyttää jotain uutta ja erilaista. Paulan kirjaan mahtuu niin perinnettä kuin geometriaa, suurta ja pientä, rosoa ja siloa, ideoita ja varmaksi koettuja. Haluan ihan aluksi antaa puheenvuoron Paulalle, sillä hänkin on kokeilija, puutarhatoimittaja ja hortonomi, joka on 25 vuotta asunut paritalossa, mutta hänen puutarhaunelmansa alkoi näin:
Ensimmäinen puutarhamme oli kerrostalon parveke, toinen pikkuinen rivitalopiha ja kolmas nykyinen muutaman sadan neliömetrin paratiisi takapihalla.
Olemme rakentaneet pihastamme unelmiemme puutarhan. Pieneen tilaan olemme saaneet mahtumaan huvimajan, pergolan, paviljongin, lasiterassin ja kaksikin kasvihuonetta. Ruohoa ei pihallamme kasva enää korttakaan, vaan pintaa peittävät kasvit, puinen patio ja kiveykset.
Kysyinpä Paulalta hänen kolme suosikkikasviaan ja
ne ovat pelargoniat, hortensiat ja kärhöt! Kuvassa Paulan Pelargonihuone. Aika suloista, eikö vain!
Paula sanoo jo kauan unelmoineensa tästä kirjasta ja nyt hän tarjoaa meille niitä puutarhoja, joissa on päässyt käymään samalla kiittäen näiden omistajia. Sanon heti, mikä kirjassa veti minua: Ensinnäkin kannessa on kärhö! Toisekseen kuvat ovat todella hyviä ja on paljon isoja kuvia, ei vain kollaaseja, joissa kukat joskus kuin syövät toisensa. Ja kolmanneksi, Paula on ymmärtänyt tuoda esiin sekä mahtavia, jopa puutarhasuunnittelijoiden puutarhoja kuin parvekepuutarhoja sekä yllätti minutkin sillä, mitä rivitalon pihasta voi saada aikaan eli hyvin erilaisia puutarhoja:
Jokainen puutarha on omistajiensa näköinen ja hänelle rakas. Kokosin tähän kirjaan valtavirrasta poikkeaviakin puutarhoja, jotta ihmiset näkisivät puutarhan monet mahdollisuudet.
Pieni rivitalopiha rinteessä oli Nina Mesiäisen haaste ja loistavalta näyttää:
Kuusi jykevää kiviporrasta johtaa rivitalon takapihalla rinettä ylös. Portaikon puoliväliä kehystää kaariportti. Kaaren vasemman puolen täyttää viinikärhö ’Waldenburg’ ja oikealla loistokärhö ’Valge Daam’ kaverinaan valkokukkainen alppikärhö.
Pieneen pihaan kekseliäs kotipuutarhuri on saanut mahtumaan satoja kasvilajeja ja – lajikkeita. Jokaista sorttia kasvaakin vain yksi tai korkeintaan muutama yksilö. Kasveja on paljon, koska Nina on kasvien keräilijä.
Lehtipuita ja –pensaita on kaksikymmentä lajia, havuja kymmenen. Yli kaksisataa erilaista perennaa versoo penkeissä. Nina puhuu kasveistaan kuin hyvistä ystävistään ja luettelee niiden nimet tarkkaan.
Nyt tulee se arvostamani luontopuutarha ja siksi puhuin haavikoistakin. Vantaalla Leena ja Heikki Luodolla on luonnonystävien puutarha ja aika hauskaakin, koska Leena on kasvitieteilijä ja Heikki on eläintieteilijä. Siitä on syntynyt uskomaton metsän keskellä sijaitseva 1,5 hehtaarin tontti, jossa hoidettua puutarhaa on muutama tuhat neliötä.
Kuusikossa kiipeilevät kesyt oravat ja pihapuissa pesivät linnut. Pihalla on bongattu yli 1 000 ötökkälajia. Pariskuntaa kiinnostaa luonnon monimuotoisuus, jossa kotipiha on osa villimpää tonttia. On puna-ailakkia, kuunliljaa, päivänkakkaraa, sormustinkukkaa, lehtosinilatvaa, ritarinkannuksia...
Tavoitteena ovat monipuoliset kasvustot, jotka tuovat silmäniloa ja houkuttelevat paikalle runsaasti eläimiä. Kun jokaista lajia on monessa paikassa, lopputulos on värikäs ja kodikas kuin tilkkutäkki.
Luodot ruokkivat oravia myöhään, että ne jättäisivät linnunpoikaset rauhaan. Mustarastaat hävittävät kotilot ja etanat ja niiden munat. Tämä on niin mahtavaa, että en sanotuksi saa. Mekin syötämme oravia samalla syyllä ja kuusiaidassamme lehdon puolella on mustarastasyhdyskunta, jolle annamme biologin ohjeiden mukaan talvella lämpimän aamiaisen ja iltapäivällä kovalla pakkasella toisen, koska niiden nokka ei pysty jäiseen. Mitä niiltä jää syömättä, vievät talvella ketut, supit ja metsäkauriit, joita voimme seurata ikkunoistamme tai viipyä pihalla katsomassa hipihiljaa. Lumikkokin on nähty! Myös yökköset ovat Luotojen erityisseurannan kohteina.
Kuten lupasin, visiteeraamme aivan erilaisissa kohteissa ja nyt onkin vuorossa, jotain sellaista, mistä eräs perheemme jäsen saattaisi syttyä. Kyseessä on jokipuutarha, jonka asukkaat innostuivat aikanaan upeasta talosta veden äärellä, Iijoen rannalla. Pihan suunnnitteli Villa Gardenin Heidi Hannus. Ja suunnittelulta toivottiin monernia ja uniikkia, talon skandinaviseen tyyliin sopivaa. Kukaan ei puhunut mitään helppohoitoisuudesta, vaan näyttävyydestä ja laadusta.
Joenpuoleisella takapihalla on kasvihuone. Talon arkkitehtuuriin upean lasihuoneen kytkee puusta rakennettu pergola, jonka ympärille on keskitetty erilaisia elementtejä vesialtaasta aina muotoiltuihin kasveihin.
Pihalle haluttin kasvihuone, joka on sekä kasvatuspaikka että kodikas oleskelutila.
Iltaan valoa tuovat valkoiset hortensiat ja suloista pinkkiäkin löytyy
kuin myös kuvanveistoestetiikkaa.
Kun Kaarina Mellin tarttui lapioon, Marja-tytär innostui avuksi. Kahden naisen voimin syntyi satumainen maisemapuutarha Lohjalle.
Paula saapuu Mellinin perheen puutarhaan syksyllä, joistakin meistä kauneimpana vuodenaikana. Kuvittelen miten hän katselee vanhojen puiden ehdoilla rakennettua puutarhaa. Puolen hehtaarin unelmaa Lohjalla lammen rannalla. Katsuran, japanin- ja mongolianvaahteroiden värit sekä villiviini, joka tuntuu verhoavan kaikka verstaan seinistä pergolaan, ”Hyttylään”, jossa kukaan ei ole vielä ehtinyt istua.
Yhteisestä haaveesta lähti äidin ja tyttären projekti rakentaa kahden naisen voimin maisemapuutarha. Nykyisin Marja hoitaa puutarhaa yksin, sillä äiti kuoli kuusi vuotta sitten. Äiti ehti kuitenkin siirtää tyttärelleeen arvokkaan perinnön: rakkauden luontoon ja puutarhaan.
Mellinin puutarha on täynnä näkymiä, joita voi katsella penkeiltä tai pöydän ääressä istuen. Havujen ja syysvärityksen saaneiden lehtipuiden ja pensaiden yhdistelmä on huikea.
Uskomaton puutarha antautuu kuvaajan kameralle, kuin odottaneena. Tämä on kuin jostain Italiasta syksyllä...Katsura tuoksuu, pensaissa rapistelevat tontille tervetulleet peurat ja siilit, hämärä putoo ja lepakot suih, suih...