Muistan hyvin alun kiihkon, miten heidän välisensä yhteys alkoi. Ensimmäiset yhdeksän kuukautta olivat yhtä nousutahtia, silkkaa wagnerilaista alkusoittoa. Speer piirsi ja suunnitteli kuin kuumeessa, ja Hitler kävi samoin poltteen vetämänä katsomassa suunnitelmia ja useimmiten öisin. Varsin usein Hitlerin adjutantti soitti yhdentoista aikoihin illalla ja kysyi, oliko mitään uutta näytettävää. Lähes aina oli jotain, ja Speer alkoi loistaa. Se näkyi hänestä. Kun Hitler lähti kävelemään sisäpihaa myöten suoraan toimistollemme Pariser Plazille, minä kokosin tavarani ja lähdin. Se oli poistumismerkki myös muille suunnittelijoille. Mitään ei sanottu ääneen, mutta tuli ymmärtää, että he halusivat olla kahden.
Heidi Köngäksen Dora, Dora (Otava 2012) on kuvaus Hitlerin varusteluministerin Albert Speerin matkasta vuodenvaihteessa 1943-1944 Suomen Lappiin. Virallisesti hän oli seurueineen tutustumassa Petsamon nikkelikaivosten tuontantoon ja kävi samalla myös Wehrmachtin pohjoisimmassa tukikohdassa Kalastajasaarennossa. Köngäksen kirjassa matkasta tulee Speerille kuitenkin pakomatkaa muistuttava tilanne, sillä hän oli ollut erityisen läheinen Führerin kanssa. Heitä yhdisti rakkaus arkkitehtuuriin, mutta myös sanaton yhteisymmärrys siinä missä pimeän kielletyt sanatkin. Nyt kaikki tuo oli vaakalaudalla ja uhattuna.
Hitler oli minun kivijalkani ja on yhä vielä. Tekisin mitä tahansa, että voisimme taas puhua toisillemme niillä keskinäisillä rivonkauniilla sanoilla. Niillä rujoilla, pimeillä ja kovilla sanoilla, joiden karheus oli lähes hellyyttä.
Revontulten Lapissa, pohjoisen pakkasissa ja tähdissä, Speerille kuitenkin valkenee paljon niin hänestä itsestään, kuin Hitleristä ja Saksan tilanteesta. Mitään hän ei sano, ei paljasta ja kaikkialle häntä seuraava sihteeri Annemarie voi vain aavistella, mitä Speerin mielessä liikkuu samanaikaisesti kuin hänen omat unelmansa alkavat rikkoutua. Aina täydellinen, aina täsmällinen Annemarie, joka oli kovan lapsuuden kokeneena päättänyt päästä pitkälle ja oli sen tehnytkin. Nopeammin kuin kukaan hän tajusi olla kaipaamatta juutalaisia kadonneita ystäviään. Vaisto sanoi, että hiljaisuus ja vaikeneminen ovat ajan hyveet. Hän uskoi peitesanoihin ’evakuointi’, ’poistaminen’ ja ’siirtäminen’ niin kauan kuin pystyi, ja kun ei enää pystynyt, vakuutti itselleen, että ’minähän olen vain konekirjoittaja.’
Albert Speer oli yläluokkainen arkkitehti ja taiteilija, jota Hitler ihaili. Speerin oli määrä toteuttaa kaikki Hitlerin suuruudenhullut rakennussuunnitelmat, joiden valossa maailman muut kaupungit olisivat vain kalpea varjo. Stalingradin tappion jälkeen Speer ei jaksa keskittyä enää muuhun kuin pitkänkantomatkan V-2 –raketteihin, joilla oli tarkoitus nujertaa Britannia. Mittelbau-Dora eli Dora oli vankileiri, jolta toimitettiin työvoimaa V-2 -rakettihankkeen tuotannolle.
Upeasti Köngäs paljastaa, miten Speer mustuu, kuin kuolee sisäisesti Lapissa, jonne hän lopulta haluaisi jäädä. Romaanissa ollaan niin Speerin, Annemarien, suomalaisen tulkin Eero Kallinkarin kuin taikuri Himmelblaun mielten liikkeissä. Henkilöt tarkkailevat toisiaan ja itseään. Äärimmäiset pohjoiset olosuhteet ovat kuin bensaa tuleen ja näennäinen harmonia arvoasemaetiketteineen kääntyy tragediaksi. Yllättäen Himmelblaun ajatukset tuovat tarinaan suorastaan farssia, jossa muiden yritys säilyttää henkinen ja ulkoinen ryhtinsä peilautuu kontrastina. Kaikki terävöityy. Siinä missä taikuri kyynelehtii ilosta saadessaan arktisissa oloissa kunnollista Apfelstrudelia, kolme muuta liikkuvat kuilun reunalla...
Nyt voisi vähän jossitella. Jos olisin lukenut Dora, Doran sen ilmestymisvuonna, veikkaanpa, että Köngäs olisi ollut kuumassa ryhmässäni 2012. Se olisi jopa voinut olla vuoden paras kotimaiseni, sillä olenhan hyvin kallellani historiaan. 2012 oli minulle käännöskirjallisuuden unohtumaton kultainen vuosi, mutta nyt kolme Heidi Köngästä lukeneena näen Dora, Doran osana kotimaisen, ehkä jopa maailmankirjallisuuden parhaita tarinoita. Köngäksen monista vahvuuksista yksi on aistillisuuden taju, mistä vahvin näyttö minusta oli Vieras mies, mutta kyllä sitä saadaan Dorassakin. Paras Köngäksen kirjoista on minulle Dora, Dora, jossa ...Onneksi kirjojen ilmestymisvuosi ei ole niiden parasta ennen päivämäärä, joten nyt ojennan Dora, Doran Vapaaherralle luettavaksi hetkellä jolloin Speer:
Olen pimeä kaivoskäytävä...En näe eteen enkä taakse. Tunnustelen tietä pimeässä, käytävä kapenee suipoksi ja tunnelin terävä pinta repiii kädet ja jalat verille. Dora, Dora, minun nimeni.
Ja Annemarie:
*****
Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Katja/Lumiomena Sara/P.S. Rakastan kirjoja Annika/ Rakkaudesta kirjoihin Arja/Kulttuuri kukoistaa Elina/Luettua elämää