Toiset meistä muistavat 90-luvun lamavuodet, toiset eivät ehkä tiedä niistä mitään. Toiset kokivat ne henkilökohtaisesti ja rankasti, toisia nuo vuodet eivät kuin hipaisseetkaan. Muistan meidän ystäväpiirissämme jokaisen yrittäjätuttumme sekä yksityisen palveluksessa olleen kokeneen menetyksiä. Jotkut maksavat niistä vuosista vieläkin, toiset selvisivät kuin sattumakortilla vähemmillä menetyksillä. Lapset ovat tarkkoja havannoijia, he kyllä näkevät ja huomaavat, jos joululahjoista toivotuin puuttuu tai ellei syyslomallakaan lähdetä mihinkään, jos ennen oli niin tehty. Osa näki jopa nälkää ja näin alkoivat syntyä leipäjonot. Noita vuosia on kasvattavaa muistaa, kunhan ei jää niihin vellomaan. Osa kärsijöistä teki omat ratkaisunsa eikä paluulippua ollut. Toiset turvautuivat alkoholiin. Ne nuoret, jotka noina vuosina olivat vielä koululapsia, voivat muistaa outoja asioita, kuten vaikka kouluruokalan seinältä ilmoituksen, että ’vain neljä lihapullaa yhdelle syöjälle.’ Hirveän hyödyllistä palata noihin aikoihin, sillä historialla on tapana toistaa itseään. Kaikki kuitenkin alkoi löysän pankkilainoituksen ajoista, jolloin ostettiin isompia ja hienompia taloja ja veneitä, kun pankit kerran tyrkyttivät lainaa. Tokikaan sitä ei ollut pakko ottaa, mutta ihminen on vain ihminen ja haluaa perheelleen ja itselleen parempaa ja parempaa sokeana tulevalle.
Suvi Vaarlan Westend (WSOY 2019) ilmestyy vasta 24.9., mutta yllätyksekseni sain ennakkokappaleen, vilkaisin vähän ja sitten se oli menoa. Suvi kertoo tarinan olevan fiktiota, mutta sanoo tuntevansa aiheen josta kirjoittaa. Totta! Juuri näin se meni. Vaarla kertoo Elinan perheestä, joka on onnellinen, kuten Elinakin on onnellinen lapsi, vaikka hänellä ei olekaan kavereita. Kun hän täyttää 7 vuotta kukaan kutsutuista ei tule hänen syntymäpäivilleen. Eletään aikaa 1984-1988 ja ilmassa on jotakin outoa, kuin savun ja ilokaasun sekoitusta...Sitten Elinan perhe muuttaa Westendiin, jossa on omat norminsa eikä muutto mitenkään sosiaalista Elinaa, mutta tapahtuu jotain muuta: Ollaan saavuttu vuosiin, jolloin verkostoitumisesta tulee pyhä toimitus ja Elinan vanhemmat lähtevät mukaan. Pekka-isä hakee pankista ison lainan ja aloittaa yritystoiminnan, jonka suunnitelma vain kasvaa kasvamistaan ja lopulta se on lomakylä Levillä! Perhettä aletaan huomioida ja heitä kutsutaan tilaisuuksiin. Parhaasta ystäväperheestä Elina saa vakituisen ja pitkäaikaisen ystävän Sandran. Rahaa ja viiniä virtaa, ostellaan matkoja, ostellaan veneitä, mutta tehdään tietty myös pitkiä työpäiviä. Kaikki juhlapyhät vietetään Forsholmien kanssa. Kai on lopulta myös sijoittanut Levin mökkikylään ja näin he kaikki voivat alkaa unelmoida paitsi voitoista, myös yhteisistä lomista Lapissa. Juhannus 1989 vietettiin vielä veneellä Forsholmien kanssa, mutta tunnelmassa oli jotain outoa.
Tunnelma oli utuinen, jollain tavalla unelias.
Tunsin, että jokin oli vialla.
Forsholmit vaikuttivat happamilta, vaikkei siihen ollut mitään syytä. Erik sanoi, että hänellä on vatsa kipeä. Aterian jälkeen Forsholmit halusivat maihin, kotiinsa nukkumaan.
Sitten keväällä 1991 saapuu ulosottomies ja perhe muuttaa Matinkylään. Elina saa jatkaa samalla yläasteella. Tyttöjen ystävyys jatkuu, vaikka vanhemmat eivät siitä enää pidäkään. Tapahtuu todella paljon, mutta kukaan ei näe Elinan sisälle. Tuo aika rakentaa hänet. Elina päättää tuntea talouselämän lait ja pyrkii aikanaan Kauppakorkeaan ja pääsee. Hän tekee myös yhden ratkaisevan päätöksen: Hän ei ikinä määritä ihmistä tämän varallisuuden mukaan. Kaikella on kuitenkin hintansa. Vaarla kirjoittaa järkyttävän todenmakuisesti Elinan masennusvuodesta soluasunnossa ja siitä, miten Elina oli käytännössä kyvytön lähtemään sängystään. Vaikuttavaa! Kirja ottaa kantaa myös Elinan työuupumukseen, jota hän ei millään tunnista. Hän on vihdoinkin koulutustaan vastaavassa työssä eikä yhtäkkiä jaksa mitään...
Nyt vanhemmat elävät omaa elämäänsä ja Elina omaansa. Elina varsin yksinäisenä, sillä hän ei jollain tavalla kuin osaa ystävystyä. On kuin rankat vuodet olisivat rakentaneet hänen ja muiden väliin lasiseinän, jonka läpi ei ole käyminen. Vai onko vika vain siinä, että Elina ei edes oleta, että hän voisi olla hyvinkin suosittu? Ja mitä on olla suosittu? Juhlia isäpapan purjeveneellä? Ulkomaan lomamatkoja äidin luottokortilla? Ei, ei ja ei. Sen elämän Elina oli kurkannut eikä sitä kaivannut, mutta hän oli silti päättänyt olla oikeutettu kohtuulliseen unelmaan, mutta omilla ansioilla ja rahoilla.
Suvi Vaarlan teos on laadukas ja traaginen. Se on sitä monessa. Perhe hajoaa, rakkaus katoaa, tapahtuu paljon muutakin...Kuka ei noita Suomen järkyttäviä vuosia muista, suosittelen vahvasti Westendiä, joka on osa suomalaisen yhteiskunnan historiaa suuressa murroksessa. Ja ketkä ovat kokeneet: Tässä on vertaiskärsimystä. Elina ei sääli itseään, joten mikään itkuvirsi tämä ei ole vain hyvin tarkkakatseinen analyysi lamavuosiin ja Elinaan.
Sattumaa vai valintaa? Vastaus oli kadonnut, sillä hetkellä ei ollut enää mitään, ei mennyttä eikä tulevaa, oli vain tämä, minun elämäni, vain sinisenä ylleni kaartuva taivas, jota pitkin linnut syöksyivät kuin nuolet.