Portieerin punaisen takin pitkät liepeet lakaisivat kaikkialle ehtivää sammuneen päivän tomua...Portieeri käyttäytyi arvokkaasti, kuin hotellin elämä olisi jatkunut yhtä majesteetillisesti, mihin rauhan vuosina oli totuttu.
Kun Israelin ja Libanonin välinen sota oli syttynyt kesäkuun kuudentena 1982, Siniltä oli kysytty lähtisikö hän töihin Palestiinan vapautusliikkeen PLO:n perustamaan Punaisen Puolikuun sairaalaan. Hän tuli Beirutiin kesäkuun lopussa ja hänet vietiin katsomaan kaupunkia, tai sitä mitä siitä oli jäljellä. Hän oli 32-vuotias, naimaton ja lapseton kirurginen sairaanhoitaja. Hän seurasi poliittisia käänteitä tarkemmin kuin Suomen politiikkaa ja käytti kotimaassa aikansa ja työssäkäyntinsä seuraavalle keikalle valmistautumiseen. Suomessa esitettyihin kysymyksiin työn raskaudesta ja alkeellisista oloista hän vastasi epämääräisesti, että jonkun sitäkin oli tehtävä.
Marjut Helmisen esikoisteos Appelsiinilehto (Minerva 2016) tarttuu palestiinalaisten ja juutalaisten sotaan siltä näkökannalta, jolta meidän lehdistömmekin sitä tarjoaa eli arabit ovat uhreja, juutalaiset syyllisiä. Olen jo kauan kärsinyt yksipuolisesta uutisoinnistamme, joten tähän kauniskantiseen kirjaan tarttuminen ei ollut minulle mikään helppo juttu. Saan juutalaisten ystävieni kautta faktaa heti kun tapahtuu, mutta lehdistämme en siitä saa lukea, en nähdä niitä kuvia, mitä olen nähnyt. Helmisen meriitit kuitenkin vakuuttivat minut, sillä hän on toimittaja, joka on erikoistunut ihmisoikeuksiin, kehitysyhteistyöhön ja sosiaalipoltiikkaan, joten ehkä saanemme häneltä toisen appelsiinilehdon, jossa kaikki ovat yhtä syyllisiä tai syyttömiä.
Niin tai näin, luin kirjan yhdeltä makuulta! Helminen on rakentanut Sini Aho-Rabbon persoonasta niin kiehtovan, että ajoittain kirjaa luki vain haluten kaivautua tämän jännittävän naisen pään sisälle. Kirjan aika- ja paikkasiirtymät ovat täydellisessä tempossa viemättä lukijan voimia, antaen tilaa keskittyä Siniin. Kuin luistimilla liukuen siirrymme Beirutista 1982 Helsinkiin 2008, jossa Sinin hyvä ystävä, Fuad ajaa taksia, tai nousemme Jyväskylässä bussiin joka vie meidät Sinin äidin luokse Saarijärvelle 2009, kunnes singahdamme Hebroniin 2009, jonne yllättäen kymmenien vuosien jälkeen on saapunut myös Sinin hyvä ystävä Fuad.
Sinille ominaista on nopeasti katsottuna sairaanhoitajalle tyypillinen, kovissa tilanteissa Darfurissa ja Afganistanissa karaistunut luonne selvitä tilanteesta kuin tilanteesta vain työnsä mahdollisimman hyvin tehden ilman häiritseviä tunnelatauksia tai puolen valitsemisia. Mikään paitsi ammattitaito ei kuitenkaan päde Siniin, sillä hän on sisäisesti rikki sitä itse tajuamatta, viis veisaten terapeuttinsa sanoista tai siitä, että selviää vain lääkkeillä ja sillä tahdonvoimalla, jolla hän on aina käynyt:
Sini teki itsestään tarpeellisen siellä, missä rauhallinen arki oli eksoottista juhlaa. Jokainen matka kriisialuille sai veren virtaamaan nopeammin, pulssin kohoamaan. Se oli elämää, ei rauhassa uinuvan maan arkea ja sen ahdistavaa onnentavoittelua...Tavallinen arki hermostutti, ja silloin oli aika lähteä uudelle komennukselle...Saattoi sietää vaikka mitä, kun tiesi, että sietämisen aika oli rajallinen.
Sini on kirjan kiinnostavin henkilö kaikellaan, mutta mitä lähemmäs häntä menee, sen nopeammin Sini etääntyy. Hän on täynnä monenlaista menetystä ja ilmaisee sen torjunnalla. Sen sijaan maasta raskaana olevan vaimonsa Leilan kanssa Karjaalle pakolaiskeskukseen syyskuussa 1982 paennut Fuad, tuo tarinaan tasapainoa. Hän juurtuu perheineen Helsinkiin joulu joulun jälkeen syvimmin ja haluaa tyttärilleen yliopistotasoisen koulutuksen. Fuad ei nähnyt itseään taksinkuljettana tai vaimoaan kotiäitinä lopun elämää: kaikki oli vain siirymävaihetta siihen, mitä suku oli edustanut, opettajia, lääkäreitä, insinöörejä. Kotoutuminen on tapahtunut ja esikoinen viettää jo joulua avovaimon vanhempien luona Turussa. Fuadin perheen joulukuvaus on herkullinen: Pieniä, lampaanjauhelihalla ja riisillä täytettyjä, kanelilla ja pippurilla maustettuja munakoisoja ja viininlehtikääryleitä, kirpeitä, maustettuja oliiveja, tahinilla ja sipuleilla maustettua paistettua kalaa. Jälkiruoaksi vielä baklavaa ja kahvia. Joulutunnelman läpikin Fuad muistaa, mikä sai heidät lähtemään Beirutista, kun Leila odotti Khalilia. Tapahtuman toivoisin kaikkien, mutta etenkin pakolaisvastaisten lukevan. Pohjoismaista on lähdetty sadointuhansin hyvän elitason perään Kanadaan ja Yhdysvaltoihin, mutta Fuadin kaltaiset ovat lähteneet pakoon kuolemaakin pahempaa menettäen elintasonsa, säilyttääkseen henkensä.
Appelsiinilehto on täynnä yllätyksiä ihan viimeiselle sivulle. Ihailen Helmisen draaman tajua ja tietysti hänen eritäin sujuvaa kynäänsä. Lisäksi hän yllättää näkemällä äidistään sellaista haavoittuvuutta, kylmää virtaa, joka helposti siirtyy sukupolvelta toiselle. Tätäkö Sini pakeni:
Äidin kanssa oli ahdistavaa, muutama tunti riitti. Äiti suojautui ulkoisilta uhilta rakennettuun kupuun, joka päästi äänen ulos mutta vain huminan sisään ja vaimensi tunteet ja reaktiot. Sorina pyöri kuvussa ilman alkua, loppua, sisältöä ja merkitystä. Se sai Sinin mykistymään ja kutistumaan. Hän tarkkaili. Luki muutoksia äidin silmissä, pupillien terävyydessä, silmäkulmien rypyissä...
Äiti peitti kaiken tajunnanvirtapuheen taakse. Hän saattoi sanoa valvoneensa ja murehtineensa koko yön. Mitä ihmeen asiaa? Toisinaan Sini yritti pohtia äitiä uudelta kannnalta. Ehkä äiti ei pitänytkään itseään kaikkivoipana ja virheettömänä. Sisimmän peittely ja tunnekylmyys olivat heikkoutta ja osaamattomuutta.
Saarijärven käynnit Sinin elämässä herättävät lukijassa monia kysymyksiä: Oliko Sini jo saanut kylmän virran tartunnan, jossa parasta lääkettä olivat paot kriisialuille, vieraat ihmiset ja maisemat, alati vaihtuvat. Ei kiintymistä mihinkään, ettei tule haavoitetuksi.
Vertailu ei tule Appelsiinilehtoa lukiessa ensimmäisenä mieleen, mutta kyllä vain eräs kirja muistutti heti lukumuistojen tajunnassa ja se on Ros Wynne-Jonesin Sade lankeaa. Jos pidit siitä, pidät tästäkin!
Sain etiäisen, että tämä kaunis, ylivetokantinen, taidokkaasti kirjoitettu, psykologinen teos on tämän vuoden Finlandia –ehdokkaana ja sanomattakin on selvää, että kansi lähtee blogini Valitse Vuoden 2016 Kaunein Kirjan Kansi –kisaan!
Tunnetko salvian yötuoksun....