Kerran loppiaisiltana...
Žukovski
En tahdo enää kohmettua pelkooni,
soikoon Bachin Chaconne,
ja tulkoon hän luokseni...
Puolisoa en hänestä saa, ja silti
juuri meidän vuoksemme,
kahdeskymmenesvuosisata meistä vavahtaa.
Luulin häntä siksi, joka
oli salaisuuteen vihitty, ja jolle
oli katkera kohtalo säädetty.
Yhä viivyt yössä sumuisessa,
matkalla luokseni, Fontankan taloon
juomaan uudenvuoden viiniä.
Muistat vaahteran ikkunan takana,
hääkynttilät loppiaisiltana,
ja runon,
Nevan usvista nousevan, peileihin pakenevan.
Et lahjoita kevään sireeninoksaa,
et sormusta, et rukousta niin auvoista -
tuot minulle tuhon.
- Anna Ahmatova -
Olen äänenne Kootut runot 1904-1966(Kirjokansi 2016, suomentanut ja toimittanut Anneli Heliö)
