Otsikko tulee kirjailija L.M.Montgomerylta ja se osuu ainakin minua just kohden. Meillä syyskuu on omenoiden soseamista, omenapiirakkaa, terassilla ruokailua, syksyn värien ihailua. Illat ovat jo hämärät, mutta leppeät. Kukapa ei pitäisi omenoista, myös eläimet. Tilhi taitaa kuvassa nauttia kaneliomenaa
ja niistä mekin pidämme, sekä kelta- että punakanelista. Monet valittavat nyt, että mitä tehdä valtavan omenasadon kanssa. Meillä ei ole sitä ongelmaa, sillä
omenapiirakka syntyy tuosta vain ja maistuu herkulta vanhanajan vaniljakastikkeen kera.
Nämä omput pääsevät uuniin valmistumaan
vaniljaiseksi, kaneliseksi omenasoseeksi.
Kori korin jälkeen omenoista valmistuu jotakin ja mitä ei valmistu niitä voi antaa ystäville, viedä tallille hevosille ja myös jättää luontoon, sillä monet metsän eläimet syövät näitä herkkuja. Kun talviomenapuun hedelmät putoavat on jo myöhä syksy ja silloin saapuvat pienet metsäkauriit luontopuutarhaamme, jossa hyötykasvit on tarkasti verkotettu. On elämys seurata kaurisperheen ruokailua parin metrin päästä...
Siskoni tietää, että omenat ovat myös karhujen herkkua.
Ja näistä suloisuuksista, vaaleanpunaisista omenapuun kukannupuista kaikki alkoi...
"Uskon, että hauskimmat ja suloisimmat päivät eivät ole niitä, jolloin tapahtuu jotain erikoisen ihanaa tai jännittävää. Ne ovat niitä, jotka tuovat mukanaan yksinkertaisia, pieniä iloja seuraten toisiaan kevyesti kuin helmet helminauhassa."
- L.M.Montgomery -
Anna ystävämme
omenakuuterveisin
Leena Lumi
tilhi- ja karhukuvat Pekka Mäkinen