Gerald Posner: Isäni oli natsi Kolmannen valtakunnan johtajien lapset kertovat

Millainen taakka onkaan ollut kasvaa huomattavan natsirikollisen lapsena. Sen on täytynyt olla sitä siitäkin huolimatta, että osa lapsista ihaili isiään varauksetta. Pitää kuitenkin muistaa, että he olivat pikkulapsia sodan aikana, joten heidän isänsä olivat heille isiä kuten keille tahansa muille lapsille. Vasta heidän kasvaessaan ja saatuaan kuulla isiensä teot, he toivat julki mielipiteitään Hitlerin lähimpien miesten toiminnasta ja yllätys tai ei, henkeen ja vereen isänsä puolesta olevia löytyi ihan kuten jälleen löytyy hyytävää ja mitään kaihtamatonta antisemitismiä. Eikä kyse ole mistään pienistä ääriryhmistä, sillä vasta hiljattain tämän kirjan kirjoittaja luki Saksassa vieraillessaan noin 14 000 vihakirjettä,  -faksia ja –sähköpostia, jotka oli lähetetty Israelin suurlähetystöön Berliinissä. Eniten Gerald Posneria hämmensi, että mukaan oli laitettu nimet yhteystietoineen. Mitä enemmän tätä tapahtuu, sitä tärkeämpää on muistaa, mitä tapahtui toisen maailmansodan kauhuissa, führerin tarkan suunnitelman alaisuudessa. Nyt pääsevät ääneen he, jotka näkivät Hitlerin sisäpiiriin kuuluneet kuoleman arkkitehdit toisesta kuvakulmasta kuin muu maailma ja heidän uhrinsa.

Gerald Posnerin Isäni oli natsi Kolmannen valtakunnan lapset kertovat (Hitler’s Children, Sons and Daughters of Third Reich Leaders, Minerva 2018, suomennos Niko Jääskeläinen) on tänään yhtä ajankohtainen kuin ilmestyessään ensimmäisen kerran 26 vuotta sitten. Ehkä jopa tärkeämpikin, sillä antisemitismi kasvaa ja voi hyvin, esiintyy nimillä ja arvoilla eikä tunne mitään häpyä, armosta ja menneestä oppimisesta nyt puhumattakaan. Luen paljon kolmatta valtakuntaa koskevaa kirjallisuutta, mutta silti kirja tarjosi runsaasti uusia nyansseja, hämmentäviäkin, jotka eivät olleet tavoittaneet mieltäni. Tiesin natsien lapsista varsin vähän lukuunottamatta Rolf Mengeleä, josta luin todella paljon jälkeen Gerald Posnerin yhdessä John Waren kanssa kirjotetun tuoreen Mengele –elämäkerran. Isäni oli natsi kirjassa haastatellaan yhtätoista Hitlerin sisäpiiriin kuuluneen henkilön poikaa ja tytärtä. Ihan kiinnostavaa on kuitenkin ollut valita mukaan myös muutama ihan tuntematonkin ja kysyä heidän lastensa mielipidettä. Tällaista henkilöä voi edustaa vaikkapa yksi ensimmäisistä natsipuolueeseen liittyneistä, itävaltalainen Ernst Mochar, joka liittyi puolueeseen jo vuonna 1927. Hänestä kertoo värikkäästi vasta vuonna 1945 syntynyt tytär Ingeborg, joka taisteli tulisieluisesti isänsä kanssa antisemitismistä joka tapaamisella. Lopulta hän jopa avioitui juutalaisen kanssa ja sai Ernestille lapsenlapsia. Toinen tuntemattomaksi ja vaille tuomiota aiemmin jäänyt oli Max Drexel, jonka tekemät kauheudet vain odottivat esiintuloa. Vuonna 1953 syntynyt tytär Dagmar kertoo,millaista oli elämä kun ei tiedetty mitään isän teoista ja millaista oli kun kauhein paljastui. Dagmar oli henkeen ja vereen vuoden 1968 opiskelijamellakoiden viemä ja poliittisesti vasemmalle aktivoitunut. Sattumalta hän löysi isänsä laukusta syytelauselmat ja tajusi mistä oli kysymys. Dagmar ei tietenkään hyväksynyt isänsä tekoja, mutta kun tämä oli vangittu ja pääsi sitten aikanaan vapauteen, on kuin mikään ei olisi muuttunut: Drexelin ystävät ottivat hänet vastaan kuin lomamatkalta saapuneen ja paheksuivat hänen kokemaansa vääryyttä! Kirjassa kerrotaan kiinnostavasti miten Dagmar ratkaisi isä-asiansa etenkin sen jälkeen kun hänestä oli tullut äiti.

Kirjan tunnetuimmat natsirikolliset olivat Hermann Göring, Rudolff Hess ja Josef Mengele. Näiden lapsista Rolf Mengele oli vähiten haluton vastaamaan Posnerin kysymyksiin isästään. Hänhän ei ollut edes kasvanut Josef Mengelen kanssa, vaan kun hän tapasi isäänsä lapsena, kuten yläkuvassa Sveitsin alpeilla maaliskuussa 1956, Josef esiteltiin Fritz-setänä. Rolf  oli ätinsä ja tämän uuden aviopuolison, humanistisen isäpuolen kasvattama, joten hän maailmansa oli etäinen totuudelle kunnes hän matkusti tapaamaan biologista isäänsä Argentiinaan. Rolfin välit Josefiin ja koko Mengelen Günzburgissa asuvaan klaaniin katkesivat, eikä suku hyväksynyt Rolfin asennetta, vaan auttoi Josefia loppuun asti.

Hans Frank oli lakimies ja natsien asianajaja, Puolan entinen kenraalikuvernööri, idyllisessä perhekuvassa, jossa mikään ei ole aitoa. Kuva vuodelta 1942 pitää yllä Hitlerin perheidylliä: paljon lapsia eikä mitään avioeroja! Lapsia Frankit hankkivatkit, mutta avioeroa Hitler ei heille sallinut. Saksan miehittämässä Puolassa Frank oli julma johtaja, joka tapatti katolisia pappeja, tyhjensi Puolan juutalaisista sekä uhosi tekevänsä puolalaisista jauhelihaa. Jo joulukuussa 1942 85 prosenttia Puolan juutalaisista oli kuljetettu keskitysleireille. Pojista isä oli erityisen kiintynyt Normaniin ja halusi pitää hänet lähellään. Niinpä Krakovaan rakennettiin natsien toimesta koulu, johon myös Norman Frank kutsuttiin, vaikka hän olisi halunnut jäädä Baijeriin, jossa muu perhe asui Schlierseehen kauniissa ja tutussa kotikylässä.

Suurimman sensaation nostatti veljistä nuorempi Niklas. Hän julkitoi armottoman vihansa isäänsä kohtaan ja julkaisi 1987 isäsuhdettaan kuvaavan kirjan, Der Vater: Eine Abrechnung. Niklas sai vastaansa järkyttävän kritiikkivyöryn isävihastaan. Siinä missä Norman itki vielä aikuisena ristiriitaa isänsä julkisen ja yksityisen persoonan kohdalla, Niklas ei antanut ikinä anteeksi ja teki vihansa kuuluvaksi. Niklaksesta tuli Stern –aikakauslehden vastaava kirjeenvaihtaja.  Kuvassa Brigitte Frank vierailemassa Nürnbergin vankilassa syyskuussa 1946. Niklas on kuvassa seitsemänvuotias. Frank hirtettiin alle kolme viikkoa vierailun jälkeen.

Kuvassa Rudolf Hess poikansa Wolffin kanssa muutamia päiviä ennen Hessin lentoa Skotlantiin. Hessistä tuli Hitlerin läheisin ystävä jo 1924, mutta vaikka tämä nosti Hessin valtakunnan ministeriksi heti valtaan noustuaan, heidän ajatuksensa eivät aina käyneet yksiin. Hess tietysti oli antisemiitti, mutta hän kaihtoi suoraa väkivaltaa. Tätä Hessin poika Wolf käytti vahvana vastavetona isänsä puolesta, kuin myös sitä, että tämä yritti erillisrauhaa Britannian kanssa ja teki sinne kuuluisan yksinlentonsa. Puolesta perusteluksi kävi myös se, että Rudolf virui brittien vankina suurimman osan sotavuosista. Hess sai Nürnbergissä elinkautisen ja lopulta hänestä tuli Spandaun viimeinen vanki, vanki numero 7. Liittoutuneet julistivat Hessin kuoleman itsemurhaksi, mutta todisteet kirjassa puhuvat isäänsä loppuun asti puolustaneen pojan puolesta eli Hess olisi surmattu.

Nürnbergin oikeudenkäynnissä nähtiin monta yllätystä, mutta yksi oli eittämättä talousvelho tohtori Hjalmar Schattin toteaminen syyttömäksi. Tytär Cordula suorastaan palvoi isäänsä ja kuvassa hän nojaa isänsä kylkeen tämän palattua kotiin. Kirja sisältää paljon rakastetusta isästä tyttären kertomana.

Hitler yritettiin pysäyttää montakin kertaa, mutta aina hän selvisi kuin ihmeen kaupalla. Hän vaihtoi aikatauluja kaiken aikaa ja mitään rutiineja ei päässyt syntymään. Syksyllä 1943 Claus von Stauffenberg asettui Hitlerin vastaisen toiminnan johtoon. Tämä komea, karismaattinen, lahjakas  aatelissuvun vesa, joka oli olympiatason ratsastaja ja osasi monia kieliä,  oli nähnyt itärintamalla saksalaisten julmuuden. Poika Franz Ludvig kertoo:

Franz Ludvig oli oikeassa, sillä hänen isänsä alkoi epäillä natseja juuri näiden juutalaisiin kohdistaman julmuuden takia.

Miten operaatio Valkyyriassa sitten kävi, on tiedossa. Minulle oli kuitenkin aivan uutta tietoa, että kostonkäsi ulottui lapsiinkin, jotka vietiin leirikeskukseen, Bad Sachsan vankileirille, Harzin vuoristossa Göttingenin lähellä. Olen useasti ohittanut nuo vuoret, tietämättä tästä historian kohdasta mitään.  Paikka oli suunniteltu noin kolmellekymmenelle lapselle ja siellä Stauffenbergin lapset viettivät aikansa miltei sodan viime hetkiin.

Kirjan kansi kuvaa yhtä Hitlerin lähimmistä eli Göringiä tyttärensä Eddan kastetilaisuudessa. Eddasta ja isästään tuli toisilleen hyvin läheiset. Edda oli isän prinsessa, joka sai liikuttavia kirjeitä Hermannilta vankeudestakin. Yläkuvassa Hitler, Edda ja Göringin toinen vaimo Emmy.

Tässä Emmy ja Edda matkalla vankilaan tapaamaan Göringiä aavistamattakaan tapaamisen olevan viimeinen. Posnerille Edda puhuu isästään palvovasti, mutta myös arvonsa tuntien eli olihan hän Hermann Göringin ainoa lapsi ja isän prinsessa.

Saksan  merivoimien päällikkö  Karl Dönitz oli henkilö, jonka Hitler nimesi seuraajakseen testamentissaan. Dönitz ei ollut yhtään poliittinen henkilö, hän oli sotilas. Tytär Ursula jopa väittää, että kristalliyön jälkeen hänen isänsä teki virallisen valituksen ylemmälle sotilasjohdolle. Ursula itse avioitui merivoimissa palvelevan Gunther Hesslerin kanssa, joka ei kuulunut natsipuolueeseen. Dönitzin oikeudenkäynti oli yksi dramaattisimmista, sillä amerikkalaisen yllätyspuolustajan mukaan Dönitz olisi kuulunut vapauttaa, koska...

Isästään kertoo laajasti tytär Ursula, sillä Dönitz ei suinkaan viettänyt loppuelämäänsä toimettomana, vaan halusi kirjoittaa muistelmateoksia ja hänestä myös kirjoitettiin paljon ja eniten puolesta. Ursulan vanhin poika alkoi neljätoistavuotiaana käyttää nimeä Dönitz-Hessler ilman, että siitä aiheutui hänelle mitään harmia.

Rolf Mengele on muuttanut sukunimensä ja hyvästä syystä: