Nyt kun mielet alkavat kääntyä jouluun ja tavallaan perheen sisäiseen, muistaa, miten kuluneena vuonna on kohdannut hetkiä, jolloin oma kotimaa on tuntunut täysin vieraalta. Lehdistä on saanut lukea mielipiteitä, joita lukiessa on syntynyt tunne, että ihminen ei välitä, ei pidä toista ihmistä enää ihmisenä. Onneksi vuodenaikajuhlista lumotuin saattaa liikkeelle Joulun Hengen, jonka luulisi herättävän kovimmankin sielun välittämiseen. Suomessa on tuntunut, että elämme jossain lintukodossa, mutta harva ajattelee niin tämän vuoden jälkeen. Meillä on monia ryhmiä, jotka kaipaavat välittämistä ja apua: Ovat maahamme saapuneet pakolaiset, jotka eivät todellakaan huvikseen kotimaitaan jättäneet. Ovat omat köyhämme, jotka elävät kuin eriössä, sillä heitä ei usein edes näe. Kirjoitin viime vuonna:
Kohtasimme erään megamarketin sisäänmenon välikössä tulitikkutytön. Miksi emme olleet häntä ennen huomanneet? Siksi, että olimme liikkeellä aikana, jolloin liikkuvat osattomat. Kesti jonkin aikaa tajuta tuokin asia. Olimme myös kauempana kuin tavallista eli alue ihan eri. Tytöllä oli pitkät vaaleat ja takkuiset hiukset. Hyvin kuluneet ja likaiset vaatteet. Koskettavinta oli pikkutytön ilme, sillä se oli täynnä suurta hämmästystä osattomuudesta ja kysymystä:"Tätäkö on elämä ja tällaistako on se, kun juolu tulee?" Odotimme syrjässä, että näimme vanhempien tulevan, sillä tyttö oli liian pieni kulkemaan yksin. Kunnollisen oloiset, eivät päihteissä olevat vanhemmat, tulivat näyttäen tasan yhtä osattomilta kuin tyttökin.
Lasten eriarvoisuus maassamme on kipeä asia ja tosi. Siinä, missä toinen lapsi näplää älypuhelintaan ja kantaa laukussaan iPadia sekä kertoo Lapin joulustaan omalla mökillä, toinen lapsi on hiljaa, sillä hänellä ei ole mitään toisia hämmästyttävää esitettävää, ei näytettävää. Julma varustelukilpailu alkaa jo hyvin varhain...
Otin talteen lauantain 19. joulukuuta Helsingin Sanomien Riikka Tuomivaaran jutun Onnen hinta, joka myötäilee meidän nykyisiä ajatuksiamme tavarasta ja elämyksistä. Tekstissä sosiologi Terhi-Anna Wilska kiteyttää osuvasti:
"Toisin kuin tavara, elämys ei koskaan vanhene."
Joulun Henki ottaa koirat sisälle perhelaumansa pariin. Joulun Henki täyttää lintu- ja oravalaudat. Metsässä peuran kostea katse kuin metsälampi...Pienet eläimet nukkuvat jouluyön untaan: punaturkki kiepillä, pikkuhiiret koloissaan, tupsukorvat pesissään. Uneton koiranulkoiluttaja tähtitaivaan alla. Joulupöydässä mummot ja papat kertovat tarinoita menneistä jouluista ja kaikkihan kuuntelevat, sillä:
"Kerro se tarina, kokoa tapahtumat, kertaa niitä. Sillä lailla ne pysyvät hengissä...Toista, tai tarina hajoaa, eikä miehet kuninkaan, ei kuninkaamme ratsutkaan...Toista, ja pitele palasia varovasti, muuten tapahtumat leviävät kuin marmorikuulat lattialle..." (Ann-Marie MacDonald Linnuntietä, suomennos Kaijamari Sivill)
Tarinoiden taika on yhtä ikuinen kuin on Joulu!
Toivotan hyvää joulua kaikille lukijoilleni. Toivotan hyvää joulua laivoille merillä. Toivotan hyvää joulua heille, jotka viettävät ensimmäistä jouluaan maassamme kaukana kotoaan. Toivotan hyvää joulua yksinäisille. Toivotan hyvää joulua unohdetuille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman ihmisille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman eläimille. Toivotan hyvää joulua heille, jotka tekevät pyyteetöntä työtä eläinten hyväksi. Toivotan hyvää joulua vaivaishiirille ja maailman kuninkaille. Toivotan hyvää joulua meille kaikille, että joulun rauha saisi laskeutua yllemme kuin lumenvalo...
"Lumi: pimeän maan ainoa valo."
"Viivy, odota, näe näkevin silmin tähtien huimaus puhkeaminen, tähtihuimaus."
- Bo Carpelan -
suomennos Caj Westerberg
rakkaudesta jouluun
Leena Lumi
Oi Jouluyö
The Chestnuts Roasting On An Open Fire
Walking in the Air
Ave Maria
O Holy Night
Oi Jouluyö, mukana laulaa shetlanninlammaskoira Iitu
jutun kaikki kuvat Hannele Salmela