Minulla on Bellan kuvia sanomalehdistä ja hienoja värikuvia aikakauslehdistä. Päätin etten liimaa häntä leikekirjoihin, koska hän on todellinen ja ainutlaatuinen ja toivon, että jonain päivänä tapaan hänet. Kun hän tulee kotiin.
Suunnittelen sitä. Kuinka me tapaamme puistossa ja hän tajuaa, että se olen minä, ja juoksee minun luokseni, nauraa ja on vähällä kompastua kun juoksee niin nopeasti. Hänen pikkukätensä kietoutuvat säärteni ympärille, ja minä kumarrun nostamaan hänet ja kiepautan hänet ilmassa ympäri.
Bellan äiti on telkkarissa yhtä mittaa. Häntä haastatellaan jokaisessa keskusteluohjelmassa, ja hän suoltaa aina samaa vanhaa juttua ”enkelistään” ja siitä, miten hän...
Fiona Bartonin esikoisromaani Leski (The Widow, Bazar 2018, suomennos Pirkko Biström) on trilleri, joka vie meidät juuri siihen kohtaan kuohuttavaa rikosta, jossa useimmilla on sokea piste. Voit istua oikeussalissa seuraamassa tapahtuman käsittelyä ja katsot syytettyä,todistajia, uhrin perhettä, tuomaria ehkä jopa lyijylasi-ikkunoita, jos salissa sellaiset on, mutta katseesi ohittaa väistämättä vaitonaisen, vaatimattoman näköisen naisen, syytetyn puolison. Tuskin huomaat häntä myöhemmminkään, kun miestä haastatellaan lehtiin ja televisioon, vaikka hän seisoo ihan liki...
Toimittajana myös järisyttävistä rikoksista kirjoittaneena naisena, Fiona Barton tietää, mistä kirjoittaa, sillä hän käänsi katseensa puolisoon ja mietti, mitä tämä on todella tiennyt tai suostunut tietämään. Leski on loistava aloitus Bartonin dekkaristin uralle, sillä tässä on paljon uutta tällaiselle paatuneelle trillerien lukijallekin kuin itse olen. Rikos on tapahtunut ennenkin eli lapsi katoaa. Kun pieni lapsi katoaa omalta pihaltaan valvonnan heikkouden takia, vaikka kyse olisi vain minuutista tai kahdesta, se kuohuttaa kaikkia. Vanhemmat se vie rajan yli ja tässä tapauksessa yksinhuoltajaäidin, Dawn Elliotin, kun hänen kaksivuotias Bella –tyttärensä katoaa. Ei ole mitään, mihin Dawn ei olisi valmis saadakseen tyttärensä takaisin kotiin. Näinhän se menee ja on aina yhtä järkyttävää, mutta Barton on kirjoittanut tarinan, jossa pääepäilty Glen Taylorista kertoo pääasiassa hänen vaimonsa Jean Taylor. Rouva Taylorin kertomuksessa on jotain niin kylmäävää, että koko rikos tulee iholle eikä siksi, että se olisi vain jotain niin julmaa vaan siksi, että ei ole mitään rajaa ihmismielen itsepetoksella. Ennakkokappaleen kanteen on painettu raflaava teksti Rakastava aviomies – vai sydämetön tappaja? Sitähän tuskin voinevat tietää edes Jean, poliisit tai Glenin hyvin tunteneet ihmiset, sillä Glen on roolissaan täydellinen, hellä aviomies. He ovat pariskunta, joka on saanut hankittua unelmiensa kodin, rahasta ei ole pulaa, mutta joku palapelin osa ei sovi mihinkään...
Aikamatka on helppo: vuoden 2006 lokakuusta eteenpäin vuoteen 2010. Nerokkaasti kertojina toimivat Bellan rikostutkinnan aikana toimittaja ja poliisi, myöhemmin leski sekä myös äiti ja aviomies, mutta pääkertoja on Leski. Niin usein kuin olen sanonut, että poliisin operatiivinen toiminta on minusta tylsää actonia, sitä se ei ole tässä kirjassa ollenkaan!, puhumattakaan veristä juttua metsästävistä toimittajista, joiden käytös on kuin verta haistaneiden haikalojen, sillä tässä pelissä ei tunneta sääliä eikä sääntöjä.Barton kirjoittaa kylmäävän tietoisena tekemästään vaikutuksesta ja sen päälle kun laskee vielä intohimoni oikeussalidraamoihin, olen niin myyty Leskelle! Jos pitäisi kuvata tätä tammikuun 16. päivä kauppaan ilmestyvää kirjaa vain yhdellä sanalla se olisi noir. Kaikki trillerit eivät ole ollenkaan noir. Ne eivät maistu noirilta, olivatpa hyviä tai keskinkertaisia, mutta Leski on ehdottomasti noireista noirein.
Jeanin persoona on pinnalta herkullisen kevyt. Hän on sievä, mutta ehkä ei penaalin terävin kynä, vai onko kaikki vain sopeutumista? Mitä hän oikeasti ajattelee, kun Glen jättää työnsä pankissa ja kun heidän ystäväpiirinsä supistuu supistumistaan? Mitä hän ajattelee kun sunnuntaipäivälliset Glenin perheen kanssa päättyvät ja kotona Glen yhä useammin vetäytyy yläkertaan tietokoneelleen? Mitä hän ajattelee kun Glen joutuu syytetyksi Bellan katoamisesta ja lehdet alkavat armottoman ajojahtinsa? Mitä ajattelee rouva Taylor, kun hänen miestään syytetään rikoksista hirveimmistä ja sitten vapautetaan? Muistaako Jean silloin tympeän baby doll–yöpaitansa, jota Glen haluaisi hänen käyttävän vai onko hän...
Jeanin persoona on pinnalta herkullisen kevyt. Hän on sievä, mutta ehkä ei penaalin terävin kynä, vai onko kaikki vain sopeutumista? Mitä hän oikeasti ajattelee, kun Glen jättää työnsä pankissa ja kun heidän ystäväpiirinsä supistuu supistumistaan? Mitä hän ajattelee kun sunnuntaipäivälliset Glenin perheen kanssa päättyvät ja kotona Glen yhä useammin vetäytyy yläkertaan tietokoneelleen? Mitä hän ajattelee kun Glen joutuu syytetyksi Bellan katoamisesta ja lehdet alkavat armottoman ajojahtinsa? Mitä ajattelee rouva Taylor, kun hänen miestään syytetään rikoksista hirveimmistä ja sitten vapautetaan? Muistaako Jean silloin tympeän baby doll–yöpaitansa, jota Glen haluaisi hänen käyttävän vai onko hän...
juuri Fiona Bartonin mielikuvan nainen:
Mieleeni on piiirtynyt kuva pariskunnasta syömässä lihaperunavuokaa niin kuin mikä tahansa muu aviopari talossaan samassa esikaupungissa saman kadun varrella, he kaksi vain eivät saa sanaa suustaan. Ainoa ääni on haarukoiden ja veitsien kalina lautasella, kun he taistelevat ulko-ovensa alta tihkuvia epäilyksiä vastaan.
Sillä kun kukaan ei näe eikä mikään häiritse, naamio lipsahtaa kasvoilta väistämättä.
*****