Quantcast
Channel: Leena Lumi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1429

Joulupöytiin ja fiiliksiin!

$
0
0

Nyt alkaa tunnelmat tihetä! Huomenna on minun viimeinen keikkani ruoka- ja kynttiläostoksille ja loppuviikosta Lumimies hoitaa yrtit, mädin, rypäleet etc. Lauantaina piti lähteä moneen kauppaan, mutta uuvahdin kesken kaiken ja tulimme kotiin Hese-aterian kanssa. Sitten sanoin huilaavani 'ihan vähän' ja siihen simahdin.Heräsin vasta parin tunnin päästä. Perjantaina saapuvat nuoret koirineen pitkän joulun viettoon ja se tarkoittaa, että meillä menu menee aika tavalla entiseen tahtiin eli koko ajan syödään ja samalla seurustellaan. No juu, on kuusen alla paketteja, on. Lapsille pitää olla ja ehkä mekin ollaan jouluna lapsia. Koiruudet etenkin!

Jouluaattona aina haudutettu riisipuuro, sauna vanhan ajan tyyliin aikaisin ja joulupöytään istutaan hämärän pudotessa, vai olisiko se jo pimeä silloin...Ensin on graavisiikatartarleipä ja mummonkurkut alkupalana, se tarjotaan pöytään. Sitten on keittiöön tehty noutopöytä, jossa on kinkkua muille paitsi ei minulle, graavisiikaa ja -lohta, sekä Leenan valkosipuliyrttisilakat, rosollia, perunalaatikkoa, porkkanalaatikkoa, pateeta, mätiä, lanttulaatikkoa edesmenneen anopin ohjeella, punajuuripiparjuurisalaattia etc. ja teen nykyään aina saman vihreän salaatin joulupöytään sekä aattona että joulupäivänä: rapeaa salaattia, persikkaa, sinihomejuustoa, halottuja rypäleitä. Tämän jälkeen on juustotarjotin, johon nuoret vuosittain keksivät jotain uutta. Meiltä siinä on tänä vuonna kovana juustona Ritaria ja mustapippurituorejuustoa sekä valkohomejuustoa, joka on oma suosikkimme. Suolakeksejäkin on. Lisänä päärynöitä ja rypäleitä. Nuorilta tulee ainakin jotain espanjalaista juustoa etc. Sitten on luovaa paussia ja vaikka lahjojen hidasta availua. Dolce seuraa vasta viimeisellä junalla ja se on useimmiten nykyään Aino Samettinen nougat -jäätelöä. Parasta mitä tiedän! Lopulta keräännymme ihailemaan yläterassillemme katsomaan lumen ihmemaata ja nautimme vielä Glühweinit.Oi Jouluyö!

Leipänä on Satakunnasta tuotua makeaa setsuuria sekä graavisiikatartarilla tietty saaristolaisleipää.

Tapanina on jo pääosin aivan eri ruoat eli tällä kertaa lohilaatikkoa ja jälkkärinä hedelmäsoppaa kermavaahdolla. Hedelmäsopan juju meillä on se, että siinä on vain aprikooseja ja luumuja ja ne ovat todellakin paloiteltu pieniksi, joten tulee mieleen vähän anopin ihana luumukräämi...

Kaikki nämä mainitut reseptit löytyvät Ruokareseptit Leena Lumissa


Joulu jos mikä paljastaa minussa sekä rentouden että nipottamisen, karjalaisuuden että satakuntalaisuuden. Auta armias ellei huomenna löydy just niitä oikeita antiikkikynttilöitä tai en saa oraville kuorellisia saksanpähkinöitä. Vitsi! Ei mitään väliä. Ja olen niin onnellinen, kun saan aattona pukeutua tähän


Marimekkohameeseen, johon onneksi löysin just sopivan värisen neulejakun.


Ihan kohta, ihan kohta...Meri ja...


muut. Joulupäivänä katamme lisälautasia pöytäämme, mutta aatto mennään näin. Huomenna tulee vasta kaksi viikkoa operaatiostani, mutta onneksi tontut ovat luvanneet auttaa kaikessa. Vain lanttulaatikko ja valkosipulisilakat ovat ehdottomasti mun juttu, muuten saavat miestontut hallita keittiötä.


Kaikkein eniten toivon valkoista joulua ja nyt lunta on tullut niin paljon, että eihän se voi enää sulaa pois, eihän! Winter Wonderland on täällä nyt♥ siltikin vaikkajouluruusu puutarhassa ei nyt kukikaan.

Mukavia ja stressittömiä fiiliksiä viikkoonne!

joulusielu Leena Lumi

Viewing all articles
Browse latest Browse all 1429

Trending Articles