On suorastaan uskomatonta ajatella, että on ihmisiä, jotka eivät hurmaannu joulusta. Luulisi kaikkien hankkivan joulukalenterin, kirjoittavan joululistoja, suunnittelevan joulun herkkuja sekä leikkejä. Eivätkö kaikki leikkaakaan paperisia lumihiutaleita ikkunoihin? Eivätkö kaikki käärikään nautiskellen joululahjapaketteja? Eikö kaikkien intohimona ja ilona olekaan joulu?Sanna Iston, Eppu Nuotion ja Sari Airolan kirja Typy ja topakka tonttu (Bazar 2015) on kirja kaikille, mutta etenkin heille, jotka ovat kadottaneet joulumielen. Ihastuin kirjaan heti kun näin kannen. Kirjan kuvitus on Sari Airolan veikeän lempeää tyyliä, jossa minusta nykypäivä ja jokin ihanan vanhahtava kohtaavat. Kuvat ovat oikeassa tempossa Sanna Iston ja Eppu Nuotion tarinan kanssa. Opetusta on, mutta minusta oikein osuvasti sen kohderyhmänä onkin nyt aikuisen joulumielen puute.
Typyn kotona on sattunut vesivahinko ja Typyn pitäää muuttaa joulukuun alussa Bertta-tädille, mutta hän ei mitenkään haluaisi, sillä Bertta-täti ei ole hauska eikä hänellä ole ikinä ollut joulumieltä. Hän vain huiskii ja siivoa ja kun
Typy kysyy häneltä:
"Mitä sait luukusta tänään?", täti kysyy:
"Mistä ihmeen luukusta?" Tädillä ei ole joulukalenteria, mutta kun Typy pyytää edes jotain joulutavaroita, täti nostaa yläkaapista vanhan pahvilaatikon, josta alkaa Typyn joulun taika, sillä laatikosta kuuluu ääni:
"No jo oli aikakin." Laatikosta kurkistaa pieni tonttu. Tontun elämä tädin louna on ollut sietämättömän tylsää, mutta ehkä nyt on jotain kivaa luvassa.
Tonttu kertoo unohtaneensa tädin luona asuessaan, millainen joulu on, joten hän pyytää Typyn piirtämään joulun. Typy piirtää kuusen ja tonttu alkaa esittää hiihtämistä kynät sauvoina. Silloin tonttu muistaa lumen, mutta ulkona on vielä mustaa. Typy kaivaa pikkaraiselle tontulle lunta pakastimesta, mutta kohta Bertta-täti huomaa, että pakastinta on availtu ja on vihainen.
Lopulta Typy ja tonttu keksivät alkaa leikata papereista lumihiutaleita. Paperien takana on jotain numeroita, ehkä ne ovat aikuisten tyhmiä laskuja, mutta nyt niistä tulee kauniita joulukoristeita, lumihiutaleita lumettomaan joulukuuhun. Lopulta ystävykset keksivät koristella koko tädin huushollin aina vessaa myöten. He keksivät myös paketoida tädille joululahjoja...,mutta yhtäkkiä täti suuttuu ja puhisee, että
"nyt loppui tämä leikki." Täti alkaa siivota joulua pois ja Typy lohduttelee tonttua. Ikävä kotiin alkaa kuitenkin vaivata, mutta onneksi kotoa soitetaan ja Typykin saa kertoa mitä asiaa hänellä on.
Typyllä on nyt Suuri Salaisuus, joka on tietenkin Jouluyllätys, jonka tähden mekään emme saa sitä tietää ihan vielä.Tästä kuvasta saat kuitenkin nähdä, miten Typy ja tonttu riemuitsevat jouluaattona eli jotain suurta on tapahtunut ja sen voit lukea Typy ja topakka tonttu -kirjasta. Lupaan, että se on jotain kivaa! Mieti tätä: Aattona tonttu loikkaa kuusen oksalta Bertta-tädin polvelle toivottaen:
"Hyvää joulua, Bertta-täti". Ja eräs entinen, ei niin jouluhenkinen, vastaa liikuttuneesti hymyillen:
"Hyvää joulua, tonttu.""Ja hyvää joulua, Typy."
Oih, näin kirjoitetaan joulun tarinaa. Sitä ikivanhaa ja silti aina uutta. Sitä joulun henkeä, jonka taikaan voivat päästä kaikki, kunhan vain antautuvat joululle! Jos lukisit nyt tätä kirjaa kanssani, voisin kysyä, mistä kuvista sinä pidit eniten? Ehkä pidit samasta kuin minäkin eli paperisten lumihiutaleiden leikkaamisesta? Paljastan kuitenkin, että joulukoristeltu vessa sai minut joulunauramaan. Se on vain niin ihana - jouluihana!
*****
Lastenkirjat Leena Lumissa
