Olen hurmioitunut lastenkirjoista. Olen ollut aina, mutta nyt niiden uudet tekijät tuovat mukaan kuvituksia, jotka ovat kuin taideteoksia. Myös lapsille sopiva ikä on ilmoitettu. Toisia voi lukea jo varhemmin vanhempien kanssa ja sitten vähän ajan kuluttua yksin. Nämä uutuudet eivät mitenkään vie meiltä vanhoja klassikkoja, vaan tuossa hyllyssä Eemeli Vaahteramäeltä ja Jasonit sekä H.C.Andersenin tarinat odottavat oikeaa aikaansa. Kuvitus on muuttunut paljon, mutta tarinat kuljettavat lasta erilaisten seikkailujen myötä uusille poluille.
Mila Teräksen ja Nora Surojeginin Myyrä joka katsoi kuuta (Karisto 2023) on suloista suloisin tarina niistä suurenmoisen kauniista hetkistä, jotka löytää vain pysähtymällä ja antamalla itsemme avautua tarinalle...
Milli myyrällä on siivouspäivä kotikolossaan. Nyt hänellä on oudon levoton olo. Talvi tekee tuloaan ja Milli pohtii, onko ehtinyt varastoida riittävästi pitkän kylmän kauden ajalle. Hän päättää lähteä noutamaan lisää syötävää. Matkalla hän törmää aina ahkeriin muurahaisiin, jotka eivät ehdi alkaa rupatella.
Kuun mystinen kirkkaus sai katsojat pienimmästä suurimpaan hurmoksiin.
- Joka päivä on juhlapäivä, tuumi Lulu Lauri Leimu, yksi kesän myöhäisistä kukkijoista.
Tässä kohtaa kuva on niin maaginen, että melkein söin sen! Katsokaa sinisen sävyjä, innoittukaa Noran kuvista ja Milan teksteistä. Tämähän on kuin maalaus. Taivaalle syttyy uusia tähtiä ja ne antavat juhlaan luovuuden tarvetta aina Essi Etanasta Kalevi Kukon myötä
Valde Vaahteraan,
joka havisi haikunsa heti Essi Etanan jälkeen:
kurotan oksat
kirjoitan valon viivat
yksin sinulle
Kun yleisö taputti, Valde Vaahtera rusotti mielihyvästä.
Sitten se päästi tuuleen joukon väkevän värisiä lehtiään.
Milli Myyrä tuntee kuin hän olisi ikänsä ollut paitsi jotakin kaunista ja ihmeellistä. Hän ottaa saksensa esiin ja alkaa leikata huikeaa yötaivasta itselleen verhoiksi. Tähtitaivaalla on kuitenkin salaisuutensa. Sen tähtitomu sammui leikattuna.
Milli Myyrällä on tämänkin jälkeen jännitystä matkassa, mutta lukijan täytyy itse löytää se säde, joka kertoo
kuinka ihmeellistä olikaan nähdä,
hengittää
ja olla olemassa.
*****
Sen verran muistutan, että aikaisemmin olen tuonut blogiini Pikkupöllön sekä Untu ja sydäntalven salaisuus, jotka ovat Nora Surojeginin ja hänen äitinsä Pirkko-Liisa Surojeginin vaikuttavaa yhteistyötä.
Vahva suositus sekä uudelle kirjalle, jossa Nora onkin nyt kuvittajana ja Mila Teräs kertojana
kuin myös varhemmille teoksille.
*****
*****
4800. teksti Leena Lumissa