Sitten aloin miettiä ilmansuuntia ja tuulia. Tässä kohden päärynäpuu saa suojaa ainakin Pohjoisen kylmiltä viimoilta ja saattoihan kaivata kaveriakin. Nyt on jännittävää nähdä, saammeko satoa ja miltä maistuu. Vietin nuorena monia kesän viikkoja Säkylässä isän sukulaisten luona Pyhäjärven rannalla. Perheen lasten kanssa viritimme teltan päärynäpuiden lomaan. Ja selvästi kyseessä varhain kypsyvä laji, koska ehdin minäkin nauttia mehukkaista, makeista päärynöistä ennen Luvialle paluuta ja koulun alkua. Kävimme visiitillä muutama vuosi sitten, muita niitä puita emme enää nähneet.
Olemme vyöhykettä IV, mutta näillä saarilla III. Siinä kitui aikansa. Sitten minun hermoni pettivät ja sanoin Reimalle, että 'pilko risukompostiin'. No eihän mieheni niin tietenkään tehnyt. vaan halusi kokeilla jotain uutta. Hän istutti puun rangan hedelmäpuutarhaa rajaavan ison kuusen oksistoja liki. Tunsin kastelevani tulevaa tuhoa. kun päätimme kuitenkin yrittää. Meni muutama vuosi ja nyt puu kukkii ensimmäisen kerran. Vasta tämä ensimmäinen kukkaterttu, mutta lienee tulossa lisää.
Leena Lumi