Anteeksi nyt mulle suokaa, aikaa lisää tuokaa! Jos listaisin, missä on ravattu, ette uskoisi. Lähdemme aamuvarhain ja saavumme jo melkein pimeällä. Elleivät maailman asiat ole kunnossa ja ne eivät ole, niin Jyväskylässä kaikki on kohdillaan, pikkukaupungin maailma mallillaan, koska Muotikuun ovet ovat edelleen ihanasti valaistut, Tänään olin poiketa liikkeeseen, kun tulin kampaajalta, mutta Reima odotti minua lounaalle. Ja sitten niitä tarpeellisia pikkuhankintoja. Tänään sen näki, miten mies ja nainen ajattelevat eristi. Minulle oli hirveän tärkeää löytää eräälle just hänen näköisensä syntymäpäiväkortti. Aikaa meni ja voimia, mutta hyvänen aika, minä löysin täydellisen kortin uudelle sukulaisellemme.
Tämä on vanha kuva Säkylästä ja kuvassa oikealla on rakas Amanda mummoni, jolla oli monta lapsipuolta, kun leskimiehen otti, mutta sai vielä oman yhden, minun isäni. Olen nyt pyytänyt miestäni lähtemään Amandan jalanjäljille. Hän oli minulle sanomattoman rakas. Olin vain hänelle silloin jo aika kova vahdittava. Kerrankin menin matkalla mummolle isoon navettaan, jossa räyhäkäs siitossonni. Tilan karjanhoitaja järjesti pyörtymäisillään olevani isäni ja muut ulos, sillä leikin sonnin jaloissa ja rapsuttelin sitä. Vain yksi ihminen sinne jäi, karjanhoitaja. Hyvin selvisin. En vain tajua, miksi minua on kerran naarattu Säkylän Pyhäjärvestä ja toisen kerran Kerimäen Puruvedestä, jossa opin uimaan sukelluksen kautta. Säkylässä tuli kotiapulainen, joka oli läsnä viisi vuotta. Viisi vuotta on iso aika pienen lapsen elämässä. Äiti ja isä rakensivat elämäämme. He ehtivät olla avioliitossa 7 vuotta ennen kuin synnyin, Meni viisi vuotta kunnes syntyi sisko. Se on tietyssä iässä aika iso ikäero.
Luen vähemmän ja kirjojen välit ovat järkytyksiä täynnä. Olin sydänfilmissä. Olin kaksi kertaa, mutta ei siinä muuta kuin yksi verenpainetabletti lisää iltaisin. Syke ei ikinä laske alle sadan. Ylilääkärikin sanoi, että "se olet sinä''. Charmantti lääkärini kysyi kuitenkin, että vieläkö sitä blogia? Minä siihen, että olen hidastanut ja lopetan kai kun...Sitten tuli hälyjärkytys menneisyydestä...En nukkunut koko yönä. Sille ei vain voi mitään, jos uni ei tule. Tämäkin asia ehti selviytyä ennen puolta yötä paremmaksi, miltä oli ensin vaikuttanut.
.JPG)
Oravien ja lintujen pähkinätalikakkuja on tehty öiseen aikaan ulkona, kun on ollut vähän pakkasen puolella.
Sitten sattui paha eli vilkaisin ihan hiukan vaan Facebookissa Sydämeeni joulun teen ryhmää ja sehän oli menoa. Ei pitänyt vielä, kun edessä on isänpäivä ja passaan Reimaa ja hänen poikaansa. Toivomus on tietysti gulassia ja omenapiirakkaa vanhanajan vaniljakastikkeella. Saunailta on heillä kohtuu pitkä ja sitten jossain välissä jostain kuuluu urheilua. Vien alas pientä naposteltavaa ja yritän lukea. Menossa on alkuiltaan Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan arvoitus, joka on myös arvontalistallani sekä Jewelin uusin dekkari myöhäisempään eli Yöhön kadonnut.
.jpg)
Tässä vanhassa kollaasissa minusta kaikki kirjat ovat isälle mieluisia, mutta lisäänpä jotain uuttakin. Mutta edelleen vain olen Palavan taivaan alla.
.jpg)
On se niin hauskaa, että kun nainen kehuu jotain sotiin tai mihin vain intohimolla, heti iski mies facebookissa, että kirja ei ole totta vaan ihan keksittyä. En jaksa inttämistä, joten vaikenin ja hymyilin sisäänpäin paremmin tietäen. Sitten tuli nainen, joka kertoi Pinon elävän edelleen hänen naapurinaan, toki jo ikämiehenä. Kiitos hänelle♥♥ Mitä Pino Lella teki, en ole koskaan lukenut vastaavaa kenestäkään tutustani.
Sitten kommentoi Heikki:"Olen suositellut tätä kirjaa monelle. Niin lämmin tarina jossa tuoksuu Italian maalaisruoka viini ja valkosipuli kaiken kauheuden keskellä. Paras kirja jonka olen lukenut toisesta maailmansodasta. Uskomaton tarina joka päättyy suureen suruun kaiken ilon keskellä. Pino Lellan tarina on jotakin poikkeuksellisen kaunista. Sota päättyy ja onnistut vaikka missä mutta sydämesi jäi johonkin."
Oijoi, vuoden kommenttivoittaja♥
Sitten tämä tapaus Johannes Andreas. Ville Hytönen kirjoittaa kuin asia ei koskisi häntä, mutta sitä tiukemmin hän liimaa itsensä ja lukijan tämän teoksen päähenkilön päiviin ja öihin.
Max Mannerin Aavesärky! Paras minulle häneltä tähän asti.
Venla Hiidensalon Suruttomat jokaisen isäihmisen lukemistoon.
Håkan Nesser, jonka luen. Se oli vain mennyt väärään hyllyyn. Erityisesti Barbarotti-sarja on ollut laatua.
Onks Herman Koch nuorentunut? Tuollainen haastava älykkö, jolta olen lukenut kaikki muut paitsi en sitä Suomi -kirjaa. Kuva Maarten Kools/Siltala
Kirja koskettaa takuulla ikämiehiä. Ehkä toisia lohduttaakin...Melankolian kukat nousevat routaisesta maasta ja...
Siinä on minun junani. Kun se tulee hiljaa vierelleni ja lopulta pysähtyy, huomaan, että se on aivan tyhjä.
Nousen kyytiin.
Saatte nyt kollata itse blogeissa. Kello käy ja mun lukuaika alkaa taas klo 23... Arvontalistalla on lisää luettavaa.
Niin ja Riitta Jalosen Omat kuvat on vaikuttava. Siitä tulee minulle polku muutokseen.
Lukemisiin♥♥