Sen mitä veneilykesiltä lasten kanssa muistan, on ruoka, jota piti olla paljon, mutta jonka tekeminen ei aina ollut kaikkein helpointa. Suurena apuna oli ulkogrilli kannella, sillä aina ei viitsinyt laittaa kasvavien lasten tarvitsemia perunoita ja muuta, pastaa ja muuta, puhumattakaan nyt pizzan tekemisestä ja muusta. Viikko voitiin olla yhtä soittoa vesillä, mutta sitten oli jo pakko ajaa johonkin kaupunkiin ja saapua paatille monien raskaiden kassien kanssa. Kun ruoka alkoi huveta, sen tiesi siitä, että lapset alkoivat pyytää Moilasen rinkeleitä...Juu, ei silloin ollut erikseen mitään veneruokakirjoja ja mielikuvitus oli kovilla eikä taimenkaan aina ottanut virveliin, mutta ihania muistoja silti paljon...
Jennie Gillanderin Veneruokaa. Makunautintoja koko kesäksi (4 veckor på sjön. God mat i båten, Minerva 2016, suomennos Anna Maija Luomi) kertoo kahden aikuisen kuukauden purjehduksesta ja ruokailusta eli Jennien reseptit ovat kahdelle, mutta ne voi tehdä vaikka tuplana tai triplana. Kuvat ovat Jennie ja Victor Gillanderin. Jennien ajatus veneruokailusta lähtee siitä, että ei säilykkeitä vaan kunnon ruokaa. Veneessä on varusteena kaksi kaasuliettä, pieni jääkaappi ja grilli, joilla syntyy jo kunnon ruokaa.
Grillattuja herkkuja ovat vaikka kuvan juhannuslohi, joka tietysti nautitaan uusien perunoiden kera. Grilissä valmistuvat myös pizza, kanafileet, halloumi, munakoisopasta, ahven foliossa, aasialaiset kalavartaat, sesamilla maustetut porsasvartaat,
erilaiset wokit, pekoniin käärityt kanafileet ja monta muuta, kuten vaikkapa persikka-paprikasalaatti, jossa paprika grillataan ja salaatti nautitaan grillatun lihan lisukkeena. Jennien uskomaton perunasalaatti tuo veden kielelle. Olen yhtä hulluna kuin Jennie uusiin perunoihin ja ylijäävistä teen aina perunsalaatin, joten tässä teille Jennien versio:
uusia perunoita kahdelle ihmiselle
1 kevätsipuli
10 sokeriherneen palkoa
2 rkl makeaa, väkevää sinappia
1 tl hunajaa
2 rkl crème fraîchea
tuoretta timjamia
suolaa ja pippuria
Halutessasi voit lisätä joukkoon myös puolikkaan punasipulin silputtuna, ruokalusikallisen kapriksia tai muitakin tuoreita yrttejä timjamin lisäksi.
Keitä perunat reilusti suolatussa vedessä. Silppua sipuli ja sokeriherneen palot ja sekoita yhteen sinapin, hunajan, crème fraîchen ja timjamin kera. Mausta suolalla ja pippurilla. Kun perunat ovat kypsiä, sekoita kaikki ainekset yhteen. Sopii erinomaisesti kaikenlaisen grilliruoan lisukkeeksi!
Koko päivän purjehduksiin tarvitaan vaikka chilipataa, vihanneskeittoa tai aasialaista lohikeittoa.
Joskus veneellä ei jaksa kattaa ja on kiva tehdä vain yksi iso kulhollinen salaattia. Silloin syödään yhdestä kulhosta.
Hyvin mutkaton on aprikoosi-vuohenjustosalaatti:
6 tuoretta aprikoosia
1 avokado
100 g vuohenjuustoa
kourallinen rucolaa
kourallinen machè-salaattia
balsamicoa
suolaa ja pippuria
Pilko kaikki ainekset ja sekoita salaatiksi. Ripottele päälle balsamicoa. Mausta suolalla ja pippurilla.
Veneruokaa on kivankokoinen kirja paattiin mukaan otettavaksi. Se kulkee kätevästi myös mukana, kun lähdetään maihin hankkimaan täydennystä. Sivuja on 156 ja mukana ovat myös herkulliset jälkiruoat. Valmistetaan me kuitenkin vielä vihreä lohisalaatti:
150 g lämminsavulohta
1 avokado
1 vihreä paprika
5 cm:n pala kesäkurpitsaa
noin 15 sokeriherneen palkoa
10 cm:n pala kurkkua
kourallinen viinirypäleitä
kourallinen rucolaa
kourallinen tuoretta pinaattia
1 rkl oliviiöljyä
Paloittele ja silppua ainekset salaatiksi. Ripottele päälle oliiviöljyä. Todella yksinkertainen ja maukas salaatti!
Guten Appetit! Tuulta purjeisiin tai muuten vain ihania meripäiviä!
*****
Ruokakirjat Leena Lumissa