Nyt menee sillä tavalla vähän lujaa, että lukemisen tai siitä kirjoittamisen sijaan keskityn tulevan viikonlopun juhlaan Lohjalla. Merin ja Samin suloisuus saa nimen ja minä olen etsinyt sopivaa mekkoa. Valitettavasti olen kotelomekkotyyppiä, joten ne ovat kesämekkoja lukuun ottamatta kutistuneet kaapissa. Koska olen myös rock ja farkut istuvat kaikki ja niihin on vaikka mitä yläosia, olisin voinut..., mutta kuka on kuullut nanasta, joka pitää kastejuhlapuhetta farkuissa. Ollaan siis juostu kaupoilla sillä tuloksella, että ostettu yksi Marimekon tunika, joka käy lyhyestä hameesta ja aikaisemmin on hankittu Nanson Puolukka, jonka onneksi sain edullisesti. Molemmat lähtevät varmuuden vuoksi mukaan. Sitten oli niin uskomatoon tapaus, että tilasin Klingeliltä Alba Modan graafisen mekon, josta 'kaikki' ovat sanoneet, että ihan mun juttu. No, se ei ehdi tähän juhlaan...Käytän hyvinkin vaatteen ihan loppuun, jos pidän siitä, mutta tällainen kevättalven juhla-asu oli hiukan hankala juttu minulle nyt. Ei ole tapana törsätä näin. Kaikki Marimekon kotelomekkoni odottavat kiltisti kaapissa uutta tulemista♥ Toivon todellakin, että kuvakaappausmekko Klingeliltä istuu minulle kuin hyvin tehty hansikas.
En ole isosti kalliiden korujen perään, vaan käytän mielelläni tyttäreltäni saamia vintage -koruja. Mietin niitä käyttäessäni, että kukahan tätäkin on joskus pitänyt ranteessaan tai sormessaan ja mikä mahtoi olla maa tai peräti manner. Toki on muutamia aitoja kultaisia hääpäivälahjamuistoja ja korvissa miltei aina Kalevala -korun Kielot. Jos käytän kultaisia koruja, korvakorut ovat ensimmäiseltä matkaltamme Keski-Eurooppaan Reiman kanssa eli tunnearvoa, rannekoru on mammaltani ja siihen on jo kaiverrettu Hilma, Eila, Leena...ja minun jälkeeni se menee Merille. Paljon tunteita kuten Björn Weckströmin kaulakorussa, jonka sain eräänä hääpäivänä lahjaksi mieheltäni.
Jos valitsen ylleni Nanson Puolukan, käytän vihreäkivistä rannekorua ja mustaa sormusta- Jos taas Marimekon, niin leveämpi turkoosi rannekoru ja mustakivinen sormus tulevat käyttöön.
Ensimmäiset kolme ruukkua tetenarsisseja on jo istutettu ruukkuihin ja päivät saavat ulkoilukoulutusta, yöt sisällä. Olisin jättänyt suosiolla ulos kun olemme itse muualla, mutta nyt on luvattu tulevan niin kalseita kelejä viikonlopuksi, että Ihana Eeva kantaa nämä takuulla sanomattakin sisälle. Muistattehan, että kun ne ovat ruukuissa kauneutensa antaneet, sitten maahanistutus ja kastelu. Seuraavana vuonna niitä on enemmän ja enemmän!
Tässä jo muutamia vuosia kukkineita tetenarskuja. Leikin vähän ja sävytin tummemmaksi eli löytyyhän niitä kaiken värisinä, mutta oikeanvärinen tete on ylempänä. Näitä on monta pehkoa jo lumen alla odottamassa.
Meille on tulossa uskomaton viikonloppu perheemme nuorimman jäsenen ensimmäisissä juhlissa. En jätä teitä ulos juhlista, kuten en ole ennenkään jättänyt! Tehän saitte kuulla juhlapuheeni miehelleni hänen täyttäessään pyöreitä ennen kuin vieraat! Nyt yritän ajastaa niin, että te saatte kuulla puheeni heti kun vieraat ovat sen kuulleet ja puheet on pidetty. No, en kai ihan heti, sillä läppäri on kai ehkä jossain, mutta korkeintaan parin tunnin viiveellä. Lupaan heti muutaman kuvan, mutta kastejuhlista en voi julkaista ennen kuin jokainen kuvissa oleva on antanut lupansa. Mukana ovat virtuaalisena yksi kummi Britanniasta sekä äitini ja siskoni Luvialta. Niin sitä maailma muuttuu, kun aina luulin, että en ole yhtään isoäitityyppiä. Juuri ylläolevassa kuvassa on viisipäiväinen Babe ensi kertaa sylissäni ja itse nostin syliin kuin se olisi ollut tähtiin kirjoitettu. Jotain humahti lävitseni ja se on suuri rakkaus ja kiintymys. Toive saada tälle pikkuiselle hyvä ja rakkautta tulviva elämä.
Niin Reima, mistä se kaikki alkoikaan. Tässä jo 30 -vuotishääpäiväreissulla yhtään aavistamatta, että meistä tulee vielä Ukki ja Nana♥